Viikonloppu Eerikkilässä
Julkaistu: 07.05.2018 00.00

Viikonloppu Eerikkilässä

Joukkue oli jo talvella päättänyt, että kauden alkupuolella suunnataan Eerikkilään leirille. Pitkä odotus vihdoin päättyi, kun joukkue vietti viime viikonlopun (5- 6.5) Eerikkilän loistavissa olosuhteissa. Reissu alkoi lauantaiaamuna yhdeksältä joukkueen lähtiessä kohti urheiluopistoa. Paikan päälle saavuttua käytiin heti syömässä lounas ja tämän jälkeen suunnattiin palaveriin. Palaverissa joukkueelle esiteltiin teemoja, joita valmennusjohto toivoo peleissä näkyvän sekä päivän treenien sisältöjä. Palaverin lopuksi keskusteltiin tärkeistä arvoista joukkueurheilussa, joita sekä kentällä että kentän ulkopuolella pyritään toteuttamaan. Luennolta joukkue siirtyi pukukopin kautta kentälle ja reissun ensimmäiset treenit saatiin vihdoin käyntiin! Treeneissä käytiin erityisesti läpi pelin avaamista sekä erikoistilanteita. Lopuksi pelattiin loppupeli, johon valmennustiimi oli rakentanut mielenkiintoisen tavan laskea pisteitä. Ideana oli laskea koko leirin ajan pisteet loppupeleistä ja eniten pisteitä saavalle oli luvassa palkinto.
Iltapäivällä ruokailun jälkeen lauantain toiset treenit saatiin käyntiin kuuden aikaan. Näissä treeneissä harjoiteltiin edellisistä harjoituksista tuttua pelin avaamisen mallia sekä lisäksi opeteltiin uutta tapaa avata. Treenipäivän kruunasi vielä loppupeli, jossa käytiin todella kiihkeää taistelua pisteistä. Illalla joukkue suuntasi vielä rantasaunalle. Ja tietenkin kilpailu saatiin saunallakin aikaan, kun pojat kisasivat kuka pystyy käymään useamman kerran kylmässä järvivedessä uimassa.
Toinen päivä alkoi aamupalalla ja sieltä siirryttiin treenikentälle, jossa vuorossa oli maalinteon harjoittelemista. Harjoitukset kruunasi jälleen loppupeli, jossa tiukka taistelu pisteistä vain jatkui.
Ennen leirin viimeisiä treenejä käytiin vielä syömässä lounasta ja tämän jälkeen joukkue suuntasi luennolle, jossa puhuttiin prässäämisestä sekä etäisyyksistä kentällä. Tämän jälkeen päästiin vielä kerran treenaamaan Eerikkilän nurmille. Treenit sujuivat taas loistavasti ja edessä oli koko leirin huipentava kohokohta, kun viimeinen loppupeli vihdoin käynnistyi. Lähtökohtana oli, että usealla pelaajalla oli edelleen mahdollisuus voittaa kisa. Peli oli erittäin intensiivistä ja aika kellosta kului nopeasti loppuun. Lopulta kaikki pisteet laskettiin yhteen ja Justus sekä Valtteri olivat kumpikin tasapisteissä. Ratkaisua päästiin hakemaan rankkarikisasta ja voittajaksi selviytyi Vade!
Leiri oli kokonaisuudessaan todella onnistunut. Puitteet Eerikkilässä olivat täydelliset jalkapallolle ja jokainen reissussa mukana ollut oli tyytyväinen niin järjestelyihin, kenttiin, ruokaan kuin majoitukseenkin. On helppo suositella Eerikkilää leiripaikaksi jokaiselle seuran joukkueelle, jotka leirin järjestämistä miettivät.


Seuran uusimmat

FC Ulvila ry

fculvila.info@gmail.com


Y-tunnus: 1018307-4

FI07 5700 2020 0788 77