Julkaistu: 31.05.2019 00.00

Omat kasvatit

Esittelyssä seuran omia kasvatteja maailmalla

Sivulta löytyy tällä hetkellä Alina Koulikin ja Arttu Virtasen haastattelut.

Alina Koulik

Alina Koulik aloitti jalkapallon pelaamisen 5-vuotiaana ja seuraksi valikoitui luonnollisesti asuinpaikan mukaan FC Ulvila. Alina pelasi ja harjoitteli samanikäisten poikien mukana alusta lähtien ja oli osa menestyksekästä seuran 02-syntyneiden poikien joukkuetta. Joukkue saavutti esimerkiksi mitalisijoja tuolloin Suomen toiseksi suurimmassa turnauksessa Kokkolassa sekä ylsi seuran historian parhaimpaan tulokseen kansainvälisessä Ålandia Cupissa, joka kerää vuosittain yhdestä ikäluokasta lähemmäs sata joukkuetta yhteen turnaukseen. Tuolloin FC Ulvilan 02-ikäluokka sijoittui viidenneksi ja pudotti matkalla esimerkiksi FC Interin kilpajoukkueen.

- Juuri näistä uskomattoman hienoista turnauksista minulle on jäänyt todella lämpimät muistot, Alina kertoo.

Jalkapallon pariin Alina päätyi, kun päiväkodissa pojat usein pelasivat välituntisin jalkapalloa ja tähän porukkaan aikanaan Alinakin innostui menemään mukaan. Hyvin pian jalkapallo alkoikin täyttämään myös vapaa-aikaa. Ensin pelit laitettiin pystyyn kotipihalla ja hyvin pian tämän jälkeen oli aika siirtyä Mynsterin nurmelle ja pukea FC Ulvilan paita ensimmäistä kertaa päälle.

- Minun ensimmäinen valmentajani oli Markus Palomäki ja häneltä opin mitä jalkapallon harrastaminen on ja mitä ominaisuuksia tarvitaan, jotta voin kehittyä pelaajana. Pelasin FC Ulvilassa noin kahdeksan vuotta ja tänä aikana olin onnekas, koska sain oppia monilta eri valmentajilta. Haluan kuitenkin mainita erikseen Marko Hanhilammen ja kiittää häntä suuresti kaikesta siitä, mitä hän teki minun eteeni. En ikinä unohda sitä, miten Marko luotti aina minuun ja tarjosi jatkuvasti uusia haasteita minulle jalkapalloilijana. En voinut kuin tarttua näihin haasteisiin ja kehittyä paremmaksi, Alina toteaa.

Seuraava askel Ulvilan jälkeen oli Nice Futis. Nicessä Alina vietti yhden kauden, jonka aikana hän debytoi naisten liigassa. Tämän jälkeen vuorossa oli Eupaan siirtyminen. Sieltä kokemusta karttui T15 ELL-sarjasta Musan kanssa yj-joukkueella sekä B1-sarjasta Pallo-Iirojen kanssa yhteistyöjoukkueella. Viime kaudeksi Alina siirtyi kokonaan Pallo-Iiroihin, josta toisena vuotena peräkkäin mukaan tarttui B1:sen voittaminen.

Nykyisin asuinpaikka on vaihtunut Ulvilasta Helsinkiin ja Alina opiskelee Mäkelänrinteen lukiossa. Jalkapallon saralla Alina edustaa nyt Helsinki Football Academyä (HFA). HFA on jalkapallon valmennusohjelma, joka on luotu motivoituneimmille ja lahjakkaimmille tyttöpelaajille. Pääajatuksena on, että pelaajat pystyvät yhdistämään sujuvasti sekä koulunkäynnin että jalkapallon pelaamisen. Näin toimien pelaajat saavat jatkuvasti harjoitella parhaiden ikätovereiden kanssa ja treenejä vetävät päätoimiset ammattivalmentajat. HFA tarjoaakin nuorille poikkeuksellisen hyvän mahdollisuuden tavoitella kansainvälistä peliuraa. Yksi konkreettinen esimerkki eteenpäin pääsemisestä urallaan on, että Alina on valittu lähes jokaiseen ikäluokkansa maajoukkuetapahtumaan ja näin ollen hän on esiintynyt maajoukkuepaita päällä jo useaan kertaan.

- Vaikka asun nykyään kaukana Ulvilasta, niin edelleen kun olen vähänkin pidemmällä visiitillä Ulvilassa, haluan viettää aikaa Mynsterissä potkimassa. Se on kuitenkin se ympäristö, josta olen ensin saanut kipinän tähän lajiin ja sen jälkeen valtavasti oppia eri jalkapallon ja elämän osa-alueilta. Haluankin sanoa kaikille seuran nykyisille junioreille, että oikeasti ihan kaikki on mahdollista, kun vain uskotte itseenne, Alina sanoo.

Seura haluaa kiittää Alinaa ajasta FC Ulvilassa ja toivottaa kaikkea hyvää omalle peliuralleen.

Linkkejä Alinaa koskeviin uutisiin:
https://www.palloliitto.fi/jalkapallouutiset/u17-t...
https://www.palloliitto.fi/jalkapallouutiset/u17-t...
https://www.palloliitto.fi/jalkapallouutiset/u17-t...
https://www.palloliitto.fi/jalkapallouutiset/u17-t...
https://www.palloliitto.fi/jalkapallouutiset/u17-t...
https://www.palloliitto.fi/jalkapallouutiset/u17-t...
https://www.palloliitto.fi/jalkapallouutiset/u16-t...
https://www.palloliitto.fi/jalkapallouutiset/u16-t...
https://www.palloliitto.fi/jalkapallouutiset/u16-t...
https://www.palloliitto.fi/jalkapallouutiset/suome...
https://www.palloliitto.fi/jalkapallouutiset/u16-t...
https://www.palloliitto.fi/jalkapallouutiset/helsi...


VaNL-kutsuturnaus Valkeakoski 2012. FC Ulvila-FC Jazz. Kuva: Eija Ahonkivi


Särkänniemi cup Tampere 2012. NoPS-FC Ulvila. Kuva: Eija Ahonkivi


Ålandia cup Ahvenanmaa 2013. FC Ulvila-Sibbo-Vagarna. Kuva: Eija Ahonkivi


UEFA Development tournament Suomi-Ukraina U16. Kuva: Kari Luukkonen


02-ikäluokan ensimmäiset maaottelut Suomi-Venäjä U16. Kuva: Kari Luukkonen



Arttu Virtanen

Arttu Virtanen aloitti jalkapalloharrastuksen 5-vuotiaana FC Ulvilassa. Itse asiassa silloin seura oli vielä viralliselta nimeltään Vanhankylän Alku. Nykyisin 18-vuotias Arttu asuu edelleen Ulvilassa. Kun esille nostettavia pelaajia tähän osioon alettiin miettimään niin Artun nimi nousi välittömästi esiin. Syy on hyvin yksinkertainen: Artun kohdalla ei voida puhua lyhyestä ajasta Ulvilan paidassa vaan hän edusti seuraa noin kymmenen vuoden ajan ennen siirtymistä MuSaan. Ensimmäiset treenit jalkapallon parissa oli Nahkurin hiekkakentällä, jossa ennen tekonurmen tuloa joukkueet paljon treenasivat.

- Vietin viheriöllä pitkän ajan FC Ulvilan paita päällä ja tuona aikana opin valtavasti. Kaksi oppia kuitenkin nousee esiin ylitse muiden. Ensimmäinen on se, että jalkapallokentällä kuuluu olla hauskaa, jotta siitä voi aidosti nauttia. Toinen ja mielestäni todella tärkeä oppimani arvo on, että jokainen kentällä oleva on tasa-arvoinen, Arttu kertoo.

Artun syntymävuosi on 2001 ja näin ollen ison osan ajastaan Ulvilassa Arttu pelasi 01-ikäluokan mukana. Juuri tältä ajalta nousee todella lämpimät muistot mieleen, varsinkin kun puheeksi tulee merkityksellisin valmentaja Ulvilassa. Ei tätä asiaa tarvitse edes miettiä, vaan vastaus tulee välittömästi.

- Minulle ehdottomasti merkityksellisin valmentaja Ulvilassa oli Rauno Rantanen. Rauno valmensi minua noin seitsemän vuotta ja näiden vuosien aikana rakastuin tähän lajiin. Tämän lisäksi hän auttoi valtavasti minua kehittymään vuodesta toiseen paremmaksi pelaajaksi, Arttu kiittää.

Tällä hetkellä Arttu edustaa Musan Salaman edustusjoukkuetta, joka pelaa tulevalla kaudella Ykköstä. Arttu oli joukkueen mukana jo viime kaudella ja näin ollen hän oli mukana nostamassa joukkuetta Kakkosesta Ykköseen. Vaikka seura on vaihtunut, niin Arttua voi edelleen nähdä esimerkiksi Mynsterissä.

- Käyn edelleen säännöllisesti Mynsterissä potkimassa ja treenaamassa kunhan vain aikaa on, Arttu toteaa.

Lopuksi vielä Artun terveiset FC Ulvilan pelaajille.

- Seuran nykyisille junioreille haluan lähettää oikein lämpimiä terveisiä. Nauttikaa ajasta seurassa ja omassa ikäluokassanne. Itselle kertyi valtavasti hienoja muistoja oman ikäluokkani kanssa eri pelireissuilta ja turnausmatkoilta, joita edelleen muistelen lämmöllä. Haluan sanoa kaikille teille nykyisille pelaajille, että nauttikaa kentällä ollessanne. Reippaalla asenteella, hyvällä mielellä ja kovalla työllä on mahdollisuuksia vaikka mihin, Arttu päättää.

Seura haluaa kiittää Arttua ajasta FC Ulvilassa ja toivottaa kaikkea hyvää omalle peliuralleen.

Linkkejä Arttua koskeviin uutisiin: https://www.satakunnankansa.fi/a/200915539


Alueliiga Turku 2013. ÅIFK-FC Ulvila. Kuva: Eija Ahonkivi


Aulanko Cup Hämeenlinna 2013. HJS-FC Ulvila. Kuva: Eija Ahonkivi



MuSan kevätturnaus 2013. MuSa-FC Ulvila. Kuva: Eija Ahonkivi.


Aulanko Cup Hämeenlinna 2013. FC Ulvila-TuPS. Kuva: Eija Ahonkivi.


Alueliiga Valkeakoski 2013. VaNL-FC Ulvila. Kuva: Eija Ahonkivi.


Ykkösen nousukarsinta 2. osaottelu MuSa-GBK. Kuva: Kari Saha / Urheilusuomi.com




Seuran uusimmat

FC Ulvila ry

fculvila.info@gmail.com


Y-tunnus: 1018307-4

FI07 5700 2020 0788 77