Sarita Kuusistosta FC Ulvilan uusi toiminnanjohtaja
FC UlvilaJulkaistu: 15.05.2025 19.12

Sarita Kuusistosta FC Ulvilan uusi toiminnanjohtaja

Päätoimisen toiminnanjohtajan rekryprosessi on nyt saatu päätökseen ja uutena toiminnanjohtajana aloittaa Sarita Kuusisto 1.8. Samalla nykyisen toiminnanjohtajan Jere Ahonkiven viimeinen työpäivä on 31.7.

FC Ulvilan uusi toiminnanjohtaja Sarita Kuusisto on kokenut seuratyön ammattilainen. Viimeiset vuodet Sarita on toiminut jääkiekon Mestis-seura Kajaanin Hokin toiminnanjohtajana. Ennen toiminnanjohtajan pestiä hän on työskennellyt esimerkiksi tapahtumakoordinaattorina sekä seuratyöntekijänä. Koulutukseltaan Sarita on yhteisöpedagogi (YAMK). Jääkiekon lisäksi Saritalta löytyy kokemusta myös salibandyn parista. Mutta miten hän päätyi hakemaan toiminnanjohtajan paikkaa juuri FC Ulvilasta?

- FC Ulvila liikuttaa viikoittain satoja eri-ikäisiä, on tehnyt viime vuosina vakuuttavaa kehittämistyötä ja suunnittelee toimintaansa pidemmällä tähtäimellä. Monipuolinen ja vastuullinen työnkuva sekä sijainti olivat myös avainasemassa, kun päätin hakukirjeen lähettää. Odotan innostuneena elokuuta, kun pääsen kohtaamaan seuran jäseniä, tutustumaan seuran arkeen ja suunnittelemaan tulevaa. On hienoa päästä haastamaan itseään taas uuden lajin parissa, Sarita sanoo.

Seuran viime vuosien huima kasvu on johtanut siihen, että seura tarvitsee yhden päätoimisen henkilön myös kentän ulkopuolelle. Samalla osa-aikaisena toiminnanjohtajana toiminut Jere viestitti alkukeväästä johtokunnalle, että haluaa luopua nykyisestä roolistaan. Näin ollen johtokunta päätyi muuttamaan olemassa olevasta toiminnanjohtajan tehtävästä päätoimisen ja rekry käynnistettiin. Seuran puheenjohtaja Nico Polsa on tyytyväinen koko prosessin lopputulokseen.

- Toiminnanjohtajan pestin muuttaminen osa-aikaisesta päätoimiseksi on seuralta iso, mutta tarvittava panostus. Tämän vuoksi asetimme riman palkattavan henkilön osalta korkealle ja Sarita vastasi näihin vaatimuksiin erinomaisesti. Hänen vankka kokemus esimerkiksi yritysyhteistyön kehittämisestä, tapahtumien järjestämisestä (yhtenä esimerkkinä Talviklassikko Sotkamossa) sekä laaja ymmärrys seuratoiminnasta olivat keskeisessä roolissa päätöksen tekemisessä. Sarita tuo FC Ulvilaan valtavan määrän tietotaitoa, joka mahdollistaa uuden strategian mukaisten askeleiden ottamisen, Nico kertoo.

Reilut viisi vuotta toiminnanjohtajan roolia hoitanut Jere on ollut osaltaan mukana kehittämässä seuraa pienestä kyläseurasta Satakunnan 3. suurimmaksi jalkapalloseuraksi. Nyt oli kuitenkin oikea aika antaa viestikapula kokeneelle seuratoiminnan ammattilaiselle.

- Koko ajanjakso toiminnanjohtajana on ollut huikea. Erityisesti pestin ensimmäiset vuodet ja yhteistyö Juliuksen (entinen puheenjohtaja) kanssa oli jotain täysin poikkeuksellista. Luettiin ja kuunneltiin aivan laidasta laitaan kaikkea seurakehittämiseen liittyvää sekä ideoitiin, että mitä ja miten voidaan tuoda meidän seuraan erilaisia uusia elementtejä. Oikeastaan kaiken tekemisen lähtökohtana on kokoajan ollut halu tehdä asioita eri tavoin, kuin moni muu. Uusien mahdollisuuksien innovointi ja ikivanhojen toimintatapojen terve kyseenalaistaminen on se kaikkein tärkein asia, jonka toivon FC Ulvilassa säilyvän jatkossakin. Samalla luotan täysin, että Saritalla on kaiken työkokemuksen lisäksi juuri tämä ajattelutapa, Jere sanoo.

Vaikka Jeren työsuhde päättyykin heinäkuun loppuun, hän on aktiivisesti mukana Saritan perehdytyksessä loppukesän sekä syksyn. Tarkemmin Sarita pääsee esittäytymään elokuun alussa.

Tervetuloa FC Ulvilaan, Sarita! 🟡⚫️

FC Ulvila ry

fculvila.info@gmail.com


Y-tunnus: 1018307-4

FI07 5700 2020 0788 77